lauantai 5. kesäkuuta 2010

ILO voittaa-sittenkin

Olen ollut aivan ratki katki poikki ja väsynyt. Kysykää joku ihan mitä vaan menneistä kuukausista, en muista mitään muuta kuin loman mahtavien Ystävien kanssa Lappiin.
Pitkästä aikaa sosialisoiduttiin koiramaailmassa Harjavallan näyttelyssä viime viikonloppuna. Odotettavissa oli lähes mitä tahansa georgialaiselta (missä sitten ikinä lieneekin) tuomarilta. Ilo oli VSP ja sai kolmannen SERTin. Kummastusta lähinnä herätti ROP uros, joka näyttää sangen erilaiselta kuin taannoin. Tuskinpa hyttyset, joita tänä vuonna on erityisen paljon ainakaan ovat vähentäneet ryppyjen määrää...

Sinne tai tänne tässä muutama kuva olostamme.




torstai 15. huhtikuuta 2010

Suonsilmäistyneet Nartut

ILOn Talolaiset ovat Suonsilmäistyneet. Kaikki ei sittenkään kestä ikuisesti. Mutta diagnoosi on sittenkin, että henkiin jäädään. Ympärillämme on Paratiisi, meidän kaikkien kannalta ja ihan kirjaimellisesti.

Viime lauantaina olimme Kankaanpäässä näyttelyssä Fransun, Ilon ja Pepin kanssa.
Fransu sai todella hienon arvostelun tiukaksi tiedetyn tuomarin toimesta.
Herra Vapaakasvatuksesta on kehkeytynyt aika mukava kehäkettu. Ei laulua taikka pahemmin muuta venkoilua. Vikaakin löytyi ainoastaan hieman suuresta nenärypystä.




Harjoitusarvostelijana toimi Helena Hyvönen, kennel Black Hope . Peppi, joka vaihtoi taannoin kotia olosuhteitten paosta on viimein löytänyt perheen, jossa saa oleilla varmasti hamaan loppuun asti. Siitä kiitos Kankaanpäähän Ullalle, Matille ja "isoveli" Iirolle. Minulla on käyttöoikeus tähän hienoon narttuun, saa nähdä mitä tuleman pitää ;)






Todellisen potin toi kotiin, kukapa muukaan kuin ILOiseni! Nuorten luokan 1 ERInomaisella, Paras narttu 1 ja samalla Rotunsa Paras!
"Hieno narttu. Oikean kokoinen ja mittasuhteiltaan lyhyt ja tiivis ja syvä. Erinomainen murjottava ile. Erinomainen alaleuan leveys. Hyvä turn up. Tummat silmät etäällä toisistaan ja kirsu oikein sijoittunut. Hyvä eturinta. Vahva luusto, hyvä karppiselkä. Terveet rullaavat liikkeet. Miellyttävä luonne."












Huldan lapsonen Tärppä sai varasertin.
Sieltä se joutsen vaan on kuoriutumaisillaan <3

Tämän kaiken vipinän keskellä vietin yhden elämäni raskaimmista päivistä rakkaan kaksoissiskoni Paulan tukena, kun BH AD JK2 ZTP FIN LV MVA Kaivolaakson Alessandro "Allu" muutti ajasta ikuisuuteen. Tuskin koskaan tulee eteen rotunsa edustajaa, joka tekee moista vaikutusta. Mahtava koira ja meille kaikille niin kovin rakas.




Pääsiäsitä edeltävän viikon vietimme Ilon kanssa Mahtavien Tyyppien kanssa. Parhain Ystäväni Emiliä Ja "Ilonpilaaja" Kari pääsivät kokemaan sielunmaisemaani parhaimmillaan Sallan mökkimme kautta. Siellä todellakin sielu lepää ja pystyy tuntemaan kaiken itselleen tärkeän ihan uudella tavalla.

tiistai 16. helmikuuta 2010

kaikenmoista

Viime blogikirjoituksesta on päässyt vierähtämään jo tovi. Uusivuosi vaihdettiin mahtavien Ystävien kanssa Vaskirannassa, Säkylässä. Nautittiin hyvästä ruoasta, juomasta ja paukkupakkasista.
Muutamassa näyttelyssä ollaan Ilon kanssa pyörähdetty. Messarista ei juurikaan jäänyt jälkipolville kerrottavaa, harmittavaa, että tittelinäyttelyissä ei ole kunnon tuomareita. Erijuhlat on aika perseestä. Turussa Ilotyttö oli paras narttu 4. Fransukin pääsi pitkästä aikaa mukaan ja oli uroksista kolmanneksi paras, jihuu.
Olen hieman suunnitellut vieväni Helmin ja Fransun luonnetestiin keväällä. Pitäisi vaan ottaa asiaksi kysellä paikkoja. Näyttelyitä katsellaan taas sitten kevväämmällä.
Lomaa lähden viettelemään mökille Ilon, Emilian, Karin, Haraldin ja Tärpän kanssa, ei jaksaisi millään odottaa.
Olen hieman alkanut harrastamaan hevoisia. Joskus paljon nuorempana olin fanaattinen hevosharrastaja. Kamalan isoja ja peloittavia olentoja. Mutta niin äärettömän mielenkiintoisia. Katsotaan nyt, josko taas joskus pysyisi selässä :)
Kiitos vaan Heidille ja Sannalle, että olen saanut hepostella!







torstai 24. joulukuuta 2009

tiistai 22. joulukuuta 2009

Hulina toistamiseen Vuoden Jalostusnarttu



WAU. Hienoa. Tiikerilapsukaiset eivät ole olleet hassumpia. Kiitoksia kaikille tasapuolisesti pisteitten keräämisestä <3 Huldan äiti Ruuti-Mummi teki sen neljästi peräkkäin- taitaa olla sukuvika. Toivotamme kaikille onnea kehiin tälle kilpailukaudelle, pisteitähän kerätään erkkariin asti ;)

Mahtavat onnittelu halipusut Joensuuhun tiikerilapsien Seppo-isälle omistajineen <3 Vuoden jalostusuroshan se siellä myhäilee <3

Musta Narttu = Eppu

Eilen hupaisaan perhueeseemme muutti Jyväskylästä Musta Narttu. Epun äiti on Juska ja isä on Eppix Cputnik. Lyhyen tuttavuuden perusteella voisin sanoa, että Eppusella on kaikki muumit laaksossa. Ystävällinen, leikkisä ja kiva koira. Omaa hyvän karvan, joskin showkarvoitusta pitää jalkoihin kasvatella. Lonkkakuviin on tarkoitus mennä alkuvuodesta. Tässä pari kuvaa tältä päivältä.






Niin ja Annalle tuhat halia meiltä kaikilta, kun Eppusen meille luovutti, vaikkei mikään normiperhe ollakkaan <3 :)

tiistai 24. marraskuuta 2009

Fy Fan.

We can't cry the pain away We can't find a need to stay
I slowly realized there's nothing on our side
Out of my life, Out of my mind Out of the tears that we can't deny
We need to swallow all our pride And leave this mess behind
Out of my head, Out of my bed Out of the dreams we had, they're bad
Tell them it's me who made you sad Tell them the fairytale gone bad




Svantten tarina sai loppunsa Helsingissä eläinsairaalassa 21.11.2009 aamuyöllä. Leikkauksessa todettiin Svantten vatsan olevan siinä kunnossa Rimadylien yliannostuksesta johtuen, ettei ihmetekoihin ollut aihetta enää ryhtyä. Lienee turhaa edes yrittää kirjoittaa kuinka paljon vituttaa.



sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Ilo kauheuskilpailussa Hämeenlinnassa

Vai oliko ne siltikin kauneuskilpailut. Hienosti kuitenkin meni!
Junioriluokan ensimmäinen, paras narttu 1, SERT ja VSP.
Tuomarina oli latvialainen bokserikasvattaja Inese Pablaka.
kuva Harri Reimari
"Excellent type and size. Excellent head. Very good proportions of scull & muzzle, Excellent expression. Should be a little better bite. Large underjaw. Correct ear set. Good topline. Good movement but little soft topline in movements. Excellent temperament."
Oli kiva tavata samalla ystävyyksiä, kun Jaana ja Juho tulivat Tuulokseen meitä katsomaan. Siskoni bokserit olivat myös kehässä, joten muutakin jännitettävää riitti. Onneksi on seuraavaan Ilo-showhun aikaa kuukausi. Hieman pitänee harjoitella...
(ROP-bulldogiksi keinahteli tällä kertaa jokseenkin neljällä jalalla Brampton TugTough)

lauantai 10. lokakuuta 2009

Namaste

Räpelsin kameran kanssa ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Tein itselleni muutaman taulun ja siitä se ajatus sitten lähti. Jospa joku muukin haluaisi "koristaa" kotiinsa moisilla teoksilla.
Kehysten/kuvien koot ja hinnat saa sähköpostilla. Julisteitakin on mahdollista saada aina A3 & A2-kokoon saakka (ilman kehyksiä). Kuvia on yhdeksän erilaista, joko värillisenä tai mustavalkoisena, lisää voi kysellä myös spostilla.












Mustat pojat ottivat pienen painimatsin tänään. Lopputuloksena Svanttella murtuma oikeassa takajalassa kahdessa kohdassa (pohje- ja sääriluu). Tekisi mieli kirjoittaa muutama oikein ruma sana. Maanantaina alkaa aamulla hyvän lääkärin saaminen leikkausta varten.


lauantai 19. syyskuuta 2009

Kotimaisemien seikkailuita.

Ihana rentouttava loma takana! Pitkästä aikaa täysin karvaton/hiekaton/koiraton sänky monen yön ajan. Tosin koiraikäväkin pääsi ajoittain vaivaamaan! Ensi vuoden lomaunelma siintää Afrikan mantereella Tanzaniassa. Kiitos Paulalle koirien hoidosta ja suursiivouksesta!
Tällaisen puusta käsinveistetyn bulldoggintapaisen löysin kokoelmiin.




Tänään käytiin kotiseuturetkellä. Mukavinta oli varmastikkin Ilolla, joka tapasi ekaa kertaa eläissään mäyläkoila Korpin, passetti Unton, mustan kissan, kukkoi, kanoi ja lampait :) Kuvasaastetta- olkaa hyvät!




Unton liikuteltavat korvat. Unto oli ollut pentueen kevytrakenteisin pentu. Ja ilmeisimmin vähänahkaisin :) Olisipa hauska nähdä millaisia muut ovat! Tosin mm. Venäjällä olen nähnyt todella epämiellyttävän näköisiä ilmeisesti enemmänkin näyttelylinjaisia bassetteja.
Kah jäniskoira :)




Ilo näki ensimmäisen kerran kukkoja. Sitten vaan jonossa etiäppäin!




Ilon ensikohtaaminen Mustan Kissan kanssa PTHYI PTHYI PTHYI!!!




Salajuttuja uusien ystävyyksien kanssa.





Kaikilla mainio ilme. Varsin salonkikelpoisia mallikappaleita?





Aaramtamtamtam aaramtamtamtam kudikudikudikudikudi ramtamtam...



K I I R U S !!!!



Voiko olla pali peloittavampaa kuin Suomen Lampaan tuijotus?!?!?!



Kanan kera lapsosten.

Ilo on by the way virallisesti ilmoitettu Hämeenlinnan ryhmänäyttelyyn. Huraa.

Tässä vielä lomakoto, jottei totuus unhetu.


sunnuntai 6. syyskuuta 2009

ILOn talon isäntäväki lähtee lomalle

Kaksi yötä vielä ja tämän sirkuksen kaksi päätirehtööriä on auringossa (Icmelerissä Turkissa) seuraavan 9 päivän ajan. Mahtavaa. Kaksoissiskoni Paula tulee Allu- ja Nova-boksereitten huolehtimaan nelijalkaisista. Tietää ettei tarvitse murehtia kotiasioita reissun aikana.

Suunnitelmissa on syksyllä käydä muutamassa näyttelyssä Ilon kanssa. Ja josko saadaan talo pian myyntiin ja myytyä niin josko vielä tämän vuoden puolella saadaan ihastella aivan pieniä pullilapsia...



Ilo jo odottelee uusia pikkukavereita, taivaaltahan se haikara laskeutuu!

keskiviikko 12. elokuuta 2009

niin maan perkeleen surullinen.

Ruuti-Mummin taru loppui tällä päivämäärällä. Katsottiin Tomin kanssa Mummin kunto sellaiseksi, ettei muita vaihtoehtoja edes pohdittu. Reimarin Tanja kirjoitti suunnilleen niin, että suurinta rakkautta on osata luopua ajoissa. Silmät kuin särjellä ja sydän kuin haulikolla ammuttuna.
Mummi voi jatkaa juttuja Nastyn kanssa. Ja muitakin tuttuja- niin hyviä kuin huonojakin löytyy roppakaupalla.

lauantai 6. kesäkuuta 2009

Tavallinen hattutemppu

Olimme Aurassa näyttelyssä Alfredin, Rankka-Ransun ja Lillin voimin. Huldan (Jewull's Feel Ones Luck) ja Sepon (Flatty Face's Bold Romulus) kolmas lapsukainen tuli peräkkäisessä näyttelyssä Suomen Muotovalioksi! Mahtavaa!
Alfred oli paras uros 2 ja Ransun sisko Stella PN 4 saatuaan ensimmäistä kertaa ERInomaisen arvoisen arvostelun. Mainittakoon vielä ensikertalainen kehässä eli Freddy, joka on Alfredin poika, jonka esitin ERInomaisen arvoiseksi ja omistaja Marjo vielä paras uros neloseksi. Saipa Freddy vielä varaSERTinkin!


Rankka-Ransu uusi Muotovalio. Hivenen äitini, jonka luona Ransu elää silmäteränä oli ylpeä. kuva: Pinebulls

lauantai 23. toukokuuta 2009

Ink-Alfred

Sipilän Juho/Other Side Tattoo taituroi tatuoiden Alfredin Tomille. Mahtava.




Raumalla

Huldan lapsi Luna (Jewbull's Great Pretender) sai viimeisen serttinsä ja tuli valioksi Rauman näyttelyssä! Lunan omistaa Susanna ja Jounin Paski Jakkulasta, mahtavat onnittelut :) Sain kunnian päästä pyörähtämään neitokaisen kanssa kehässä ja Luna suoriutuikin vastakkaisen sukupuolen parhaaksi. Helmi oli ensimmäistä kertaa valioluokassa ja neiti selviytyi Susannan handlaamana paras narttu kakkoseksi. Vielä ei ollut Ransun päivä tulla valioksi, mutta ehkäpä sitten jo seuraavassa showssa!


Uusi Suomen Muotovalio Luna.
Ransulla oli taas monta laulua laulettavana kehän laidalla. Hän on oikea malliesimerkki vapaasta kasvatuksesta ja maalaistalossa elelevästä sankarista.
Helmi valioluokan ERI 1, PN2
Ilo oli kannustusjoukoissa. Ilmoittelemme neitiä mukaan geimeihin, kunhan junnuluokkaan ovet avautuvat.
Ja kun on paljon aina välillä Iloa on myös suuria suruja. Huldan yksi tiikerilapsukainen Kirppu menetti henkensä jäätyään hevostrailerin yliajamaksi :( Surullista. Niin kovin surullista.