Ruuti Epäkunnossa

Oletko lintu, upea joutsen vai siipirikko?
Oletko vahva kuin
vanhempi
sisko vaiko sittenkin lapsi?
Oletko laivan neitsytmatka vai
haaksirikko?
Onko vaan aina pakko toisten toiveet täyttää?
Jotain
sydämessään, tyttö
epäkunnossa.
Ei sun pidä kantaa huolta, huolehdimme
sinusta.
Jotain
sydämessään, tyttö epäkunnossa.
Ei sun pidä kantaa
huolta, huolehdimme
sinusta.
Tyttö epäkunnossa, siltäkö tuntuu sinusta?
Hei, kaikki laskee sun
varaasi aivan helvetin paljon.
Susta
odotetaan jotain kuningatarta tai
pelastajaa.
Annetaan sun olla vielä
nuori vähän aikaa.
Jotain
sydämessään, tyttö epäkunnossa.
Ei sun
pidä kantaa huolta, huolehdimme
sinusta.
Tyttö epäkunnossa, siltäkö
tuntuu sinusta?
Ja mitä tekevät
muut, rakastavatko vaiko pelkäävät?
Ja mitä tekevät muut, rakastavatko vaiko
hylkäävät?
[Herra Ylppö]

Ruuti. Maailman rakkain olento. Jos alkaisi luettelemaan Mummia kuvaavia adjektiiveja, ei blogiteksti loppuisi ihan heti. Ruuti muutti meille 2003 keväällä. Kukaan ei ole siitä saakka tiennyt kumpi johtaa laumaa, ihmis- vai koiranarttu. Kaikki Ruutin Ystävät tietävät mistä puhun. Juuri nyt en jaksa kirjoittaa enempää. Olemme ottaneet yhdessä ehkä muutaman "pöntön" liikaa. Kuten niin monesti ennenkin. Tässä kuvia, jotka antavat itselle ja Ystäville aihetta ajatteluun. Onko aika vai antaako aika vielä meille armoa? Eloonjäämiskamppailua. Luopumisen tuskaa. Perimmäisten totuuksien pelosta katsomista silmästä silmään. Pelkoa muutoksesta. Onko aika vai ei?

Mummilla on tulossa 12 vuotta täyteen 21. päivä tätä kuuta. Menossa on ehkä tämän meidän pitkän retken eloonjäämiskamppailu-osuus. Järjen ja tunteen kamppailu. Saatanallinen analysointi parhaimman ystävän jatkosta. Mummi hyppäsi juuri sohvalle.

"On hämärää, niin hämärää, mutta pystyn sut näkemään,
kaikki nuo eleet ja ilmeet, vartioin sun jokaista askelta.
Hengitetään, syvään ja pitkään ilmaa, niin viileää, että henki höyryää.
Silmä silmästä.
Kaikki mitä tein, tein vain Sinua varten. Kaikki mitä tein, tein vain Sinua
varten. Näetkö kaksi yöperhosta, hämähäkin verkossa, kietoutuneena
toisiinsa?
On pimeää, niin pimeää, etten pysty, sua näkemään, enkä mitään muutakaan.
Kuulumme vain toisillemme.."
[Don Huonot]

Kyseessä ei siis ole tavallaan itse muistokirjoitus. Vaan valmistautuminen pahimpaan oman kodin sisäisen kriisin hallintaan. Ja suuri toive ja odotus lääkkeiden helpotuksesta ja avusta.